Toimittaja Maija Aalto kirjoitti kolumnissaan Hei ihan tavallinen isä, sinä olet ihmeellinen (HS 29.3.) tosi kauniisti tämän päivän isistä. Aallon mukaan nykyisä on kiinnostuneempi omista lapsistaan kuin mikään sukupolvi aikaisemmin.
Totta tuntuu olevan. Viime viikolla näin kolme kertaa isän lapsinensa poimimassa pajunkissoja. Yksi isä oli vienyt lapsensa niin syvälle pajupusikkoon, että he ovat siellä ehkä vieläkin. Arabiankadulla näin leveästi hymyilevän isän lapsensa kanssa. Molemmilla oli päässään pupunkorvat.
Kun katselee ympärilleen ratikoissa ja kaupoissa, isiä ei voi olla huomaamatta. Isä laittamassa hansikkaita kärsivällisesti pikkusormiin. Isä hassuttelemassa. Isä kaivamassa repustaan pillimehua väsyneelle lapselle.
Oma isäni ei osallistunut päivittäiseen elämääni yhtä paljon kuin nykyisät. Silti hän teki vuokseni paljon: Vei retkille metsään. Vuoli makkarakepin. Nikkaroi nukkekodin. Teki lumilinnan. Kävi etsimässä ennen marjareissua parhaan mustikkapaikan.
Kun kouluun piti ottaa mukaan eväät, isä paketoi voileivät kauniisti voipaperiin ja kirjoitti lyijykynällä paketin päälle nimeni. Opetti panemaan madon ongenkoukkuun, tekemään halkopinon ja veroilmoituksen. Sanoi Hyvä Taina, kun lopulta valmistuin yliopistosta.
Mieleeni on erityisesti jäänyt, miten isäni yritti opettaa minua tavaamaan ekaluokalla. Olin opetellut Aku Ankoista yksikseni lukemaan ennen kouluunmenoa, enkä ymmärtänyt, miksi sanoja piti nyt käydä pilkkomaan. Olisin mieluummin lukenut Focus-tietosanakirjaa tai Valittuja Paloja. Koulussa piti kuitenkin osata tavata ja isäparka otti kontolleen minun opettamisen. Tavasimme sanaa omena, emmekä tainneet koskaan päästä o-tavua pidemmälle.
Isä tykkäsi kalastuksesta ja puutöistä. Kerran kesässä hän teki enoni kanssa Lapin-reissun. Teehen isä laittoi aina tilkan maitoa, sillä ”englantilainen tee” oli suomalaista parempaa. Jos isä vielä eläisi, hänellä olisi viikon päästä nimipäivä. Juhlistan Oton-päivää laittamalla teeheni maitotilkan.
Totta tuntuu olevan. Viime viikolla näin kolme kertaa isän lapsinensa poimimassa pajunkissoja. Yksi isä oli vienyt lapsensa niin syvälle pajupusikkoon, että he ovat siellä ehkä vieläkin. Arabiankadulla näin leveästi hymyilevän isän lapsensa kanssa. Molemmilla oli päässään pupunkorvat.
Kun katselee ympärilleen ratikoissa ja kaupoissa, isiä ei voi olla huomaamatta. Isä laittamassa hansikkaita kärsivällisesti pikkusormiin. Isä hassuttelemassa. Isä kaivamassa repustaan pillimehua väsyneelle lapselle.
Oma isäni ei osallistunut päivittäiseen elämääni yhtä paljon kuin nykyisät. Silti hän teki vuokseni paljon: Vei retkille metsään. Vuoli makkarakepin. Nikkaroi nukkekodin. Teki lumilinnan. Kävi etsimässä ennen marjareissua parhaan mustikkapaikan.
Kun kouluun piti ottaa mukaan eväät, isä paketoi voileivät kauniisti voipaperiin ja kirjoitti lyijykynällä paketin päälle nimeni. Opetti panemaan madon ongenkoukkuun, tekemään halkopinon ja veroilmoituksen. Sanoi Hyvä Taina, kun lopulta valmistuin yliopistosta.
Mieleeni on erityisesti jäänyt, miten isäni yritti opettaa minua tavaamaan ekaluokalla. Olin opetellut Aku Ankoista yksikseni lukemaan ennen kouluunmenoa, enkä ymmärtänyt, miksi sanoja piti nyt käydä pilkkomaan. Olisin mieluummin lukenut Focus-tietosanakirjaa tai Valittuja Paloja. Koulussa piti kuitenkin osata tavata ja isäparka otti kontolleen minun opettamisen. Tavasimme sanaa omena, emmekä tainneet koskaan päästä o-tavua pidemmälle.
Isä tykkäsi kalastuksesta ja puutöistä. Kerran kesässä hän teki enoni kanssa Lapin-reissun. Teehen isä laittoi aina tilkan maitoa, sillä ”englantilainen tee” oli suomalaista parempaa. Jos isä vielä eläisi, hänellä olisi viikon päästä nimipäivä. Juhlistan Oton-päivää laittamalla teeheni maitotilkan.
