Sammakot toivat mieleeni ihanan muiston:
Minulla oli aikoinaan pieni uroskoira nimeltä Taavi. Hän oli suoraan sanottuna seksipeto. Ei löytynyt Töölöstä narttua, joka ei olisi Taaville kelvannut. Iällä ja koolla ei ollut merkitystä. Erityisen kiinnostunut Taavi oli mustista labradorinnoutajista. Mitä pulleampi, sen parempi. Yksi tällainen asui vastapäisessä talossa – Riina.
Taavi istui päivät leveällä ikkunalaudalla ja odotti, milloin Riina lähtee ulos. Kun Riina astui ovesta kadulle, niin Taavia alkoi – noh, miten sen nyt eläimellisesti sanoisi - parituttamaan. Siinä ei auttanut poikamies-Taavin muu kuin – nyt menee sanavalinnat vielä vaikeammaksi – pariutua omassa seurassaan.
Jotenkin kävi ihan sääliksi koiraparka ja kysyin eläinlääkäriltä neuvoa, pitäisikö koiran seksielämään puuttua. Eläinlääkäri vastasi: ”Se on yksityisasia.”
Iän myötä Taavista tuli lupsakka kaveri. Kun ruokajakelu toimi ja pääsi Töölönlahden-lenkille, elämä oli täydellistä.
Kunnes tuli se kamala marraskuun päivä, jonka muistan minuutti minuutilta. Taavi jouduttiin sairauden vuoksi lopettamaan. Ikuinen tassunjälki jäi sydämeeni.